Inttitarinoita

"Vihollisen maahanlasku suunnassa 15-00"
MPKK:lla? Erikoista.
Enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyen: haluttaako ketään arvailla, millaiset ovat Weirdon ensikommentit kun pääsee aikaisintaan tulevana perjantaina lomalle?
Onko laitos ollut mieleinen vai ei?
Veikkaisin, että karu totuus on vähän laimentanut intoa, mutta kai se sinne vielä palaa lomaltaan. Ehkä tosin vähän ... eri mielellä.

 

Niin. Näillä uusilla tulee pian viikko täyteen. Siinä vaiheessa moni juttuu menee intissä jo niin rutiinilla, että tuntuu kuin olisi koko ikänsä juossut talosta ulos ja järjestäytynyt riviin pihalle.

Selailin muuten merivoimien sivuja, ja löysinpä sieltä listan merimiesslangista... pari jo unohtunutta palautui mieleen.

"tvälläri" (taisteluvälineasiantuntija)
"syvyyttää" (hankkiutua jostain eroon, heittää vaikkapa roskiin)
"vupsi" (vahtiupseeri)
"joukkohauta" (silakkalaatikko)

 

...pelastakaa Weirdon kaverit ja sukulaiset natsislangilta!

 

Veikkauksia kehiin. Pääseekö Weirdo lomalle tänä viikonloppuna? Ja jos pääsee niin saammekohan kuulla jotain hupaisia alkukommelluksia?

 

Pääsee se.
Ja ainakin jutuissa on jotain ihmeellistä alkukohkaamista. Ehkei vielä niin paljoa natsislangia.

Jouduin taas tänään kuulemaan yo. tarinoita taas enemmän kuin laki sallii...

 

Herra (iso herra) 1. Pioneerikomppanian 1. Joukkueen 1. Ryhmästä alokas (oma nimi) ilmoittautuu paikalle.

Lomilla vihdoinkin. Ensimmäiset kaksi viikkoa on mennyt siivillä ja välillä madellen. Päälipuolin fiilis on hyvä. Alikessut on mukavia, pääasiassa tämä johtuu alikessujen ja yli-luutnantin (komppanian päällikön) päätöksestä. Turhaa huutamista ei ole, punkkien ja pinkkojen pommituksia ei ole (mutta nypistely on sallittua). Simputtaminen on kitketty todella hyvin pois. Päälipuolin mukavaa on ollut, vaikka se niin hullulta kuulostaakin. Välillä on kiire ottanut päähän ja iltavahvarien "psyykkaus" myös, mutta siihen on tottunut hiljalleen. Enimmäinen yö on oltu metsässä ja telamiinoja on kaivettu maahan. Seuraava loma on kahden viikon päästä. Ensi viikolla pääsee ampumaradalle.

Enpä nyt jaksa kaikkea kertoa, kysyä saa toki.


Puuhun - poistu!

 

Kas herra alokas on päässyt velville.

Nauti lomasta. Silloin kun minä olin intissä niin meidän jaos pääsi vasta kolmen viikon jälkeen ekoille lomille. Tämä johtui ihan yksinkertaisesti siitä, että rannikkolinnakkeiden täytyy olla koko ajan riittävän miehitettyinä.

Mutta minulla kyllä oli myös pitkiä lomia intissä. Pitkälti siitä syystä, että tein itse lomasuunnitelmani. Pisin lomaputki oli semmoinen, että ensin olin viisi päivää lomilla, palasin aamulautalla saareen (saarille palataan lomilta aina aamulla), olin yhden yön sääasemalla ja lähdin yhdentoista päivän lomalle, palasin saareen ja lähdin vielä samana päivänä seitsemän päivän lomalle.

Puuhun - poistu!

Yksi aukkikaveri esitteli muutamaan otteeseen, kuinka mennään perse edellä puuhun. Kaveri vaan otti ja kiipesi takaperin viiden metrin korkeudelle mäntyyn. Mielenkiintoinen näky. Lupasi vielä opettaa tuleville köpöilleen saman metodin. Se on katsos kunnon sisseille välttämätön taito. Puukko vaan hampaiden väliin ja takaperin puuhun, sitten kun vihulainen kulkee ali niin syöksytään niskaan.

No nauti firman touhusta ja palaile taas kertomaan kuulumisia.

 

Okei tässä tulee Leirikokemuksia osa 2.

Epäloogisesti hyppään kuitenkin suoraan minun toiseen alokasleiriini, eli siihen jolla olin itse alikersanttina. Se oli aika ikimuistoinen leiri. Vai kuinka usein leirillä ollessa ruotsinlaivat kulkevat viidenkymmenen metrin päästä teltoista. Eli siis me olimme leirillä Vallisaaressa Kustaanmiekansalmen rannalla. Viihtyisä paikka. Vallisaaren nimen ymmärtään vasta kun käy siellä. Koko saaresta ei löydy 20 metriä tasaista maata. Siellä on joka paikassa erisortin mäkiä. Oikeastaan me emme olleet kuin kaksi päivää viidestä leiripäivästä Vallisaaressa, mutta ne päivät olikin hauskimmat. Meitä oli kaksi jaosta kaikkiaan saaressa (me ja viholliset), joten yöllä kiusattiin koko ajan vastapuolta. Nukkuminenhan on tunnetusti tylsää. Kyllä sitä välillä ehti hieman levähtää pitkällään, mutta nukkumisesta ei tullut mitään, joten tavaroita oli turha purkaa. Tetsari kelpasi patjaksi ja reppu tyynyksi. Niin en tainnut mainita, että kyseessä oli talvileiri tyypillisessä Helsingin talvessa, joten märkää oli. Kaikkea lystiä on oikeastan mahdotonta selittää, mutta ehdottomasti hauskinta oli se kun tetsailtiin naamat turpeessa ja vierestä posottaa joku pahuksen Silja Symphony. Matkustajat kyllä vilkutti meille kiltisti. Toisena päivänä ohjelmassa oli tietysti nämä pakolliset hyökkäyskuviot. Eka meidän jaos hyökkäsi vihollisjaoksen kimppuun ja heti perään ne hyökkäsivät meidän kimppuun. Meidän hyökkäys sujui ihan lystikkäästi (räkäpäitä meni muutama lippaallinen ja lumipallot kävivät kranaateista). Sen sijaan meidän jaoksen puolustustaistelu vihollisjaosta ei sujunut ollenkaan niin kivasti. Meidät kun komennettiin irtautumaan taistelusta niin yksi minun omista köpöistäni epähuomiossa(?) päätti ampua minutkin. Kokoontumispaikalla hän kyllä pahoitteli tapahtunutta ja me pidimme hiljaisen hetken minun muistolleni.

Että tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti pääsisi taas kertailemaan. Viime vuonna olin vapaaehtoisissa kertausharjoituksissa ja lystiä oli.

 

Njoo, tuommoisessa tilanteessa (ohimenevä risteilijä, vilkuttavat matkustajat) olisin samantien posottamassa lipastolkulla puuluoteja sen laivan suuntaan.
Mitä? Osoitellut siviilejä pyssykällä rasin lavalta? Mitään en myönnä.

Mitenkähän lienevät Weirdon asenteet muokkautuneet tänä aikana? Kai se pikkuhiljaa on tulossa järkiinsä...

 

En ole koskaan ollut henkilökohtaisesti tekemisissä armeijasysteemien kanssa. Tämä heti aluksi tiedotettakoon.

Muutamat poikakavereista (ymmärrätte kyllä) ovat nyt armeijassa. Loput menevät ensi kesänä. Yksi on jossain laivastosysteemissä (ei turhan tarkkaa...) Upinniemessä. Tai taisi siis päästä laivalle nyt joulun jälkeen. Toinen on Kajaanissa. En kyllä tiedä ketään joka olisi Kauhavalla. Kauhava tulee vain aina ensimmäisenä mieleen armeijasta, kun se on niin lähellä. Aina joskus kun niillä on harjoituksia, niin lentsikoita lentelee tästä talon päältä usein. Meitsi vilkuttelee niille aina. Tiedä vaikka olisi tuttuja.
Pitää aina katsoa äänen edelle. Kun ääni vasta kuuluu vasemmalta, niin lentokone tai (mikä lie hävittäjä) menee jo oikealla. Joskus tuntuu että korvat poksahtaa, kun ne menevät niin matalalta ja kovaa. Kamala jyrinä.

Lentäjäksi minulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Silmävikoja. Pituus olisi kai muuten sopiva. Kunto ei. No ei se kyllä mikää toiveammatti olisikaan.

Sille Kajaanin kaverille lupasin harkita armeijaan menoa kevyesti. Hän yritti aluksi saada minut harkitsemaan sitä, mutta kieltäydyin. Sillä jos olisin oikeasti harkinnut sitä, olisin kumminkin joutunut päättämään lähteä. Mutta kun harkitsen vain kevyesti, niin oikeastaan kieltäydyn ajattelemasta asiaa.
Todellakin, jos olisin oikeasti miettinyt asiaa, niin olisin ehkä päättänyt (yrittää). Se tuntuu niin sellaiselta jutulta, joka minun olisi pitänyt tehdä. Joskus salaa mietin, että voisin sopia hyvin armeijaan. Minulla on sellainen pieni salainen antifeministinen halu tulla määräillyksi, koska päätösten tekeminen on minulle niin vaikeaa ja tuskallista. Olisi varmaan helpottavaa tehdä vain mitä sanotaan. Eikä välttämättä olla koko ajan vastuussa päätöksistä.
Tämä on tällainen salainen ajatus tosiaankin. Se joka on minut oikeasti tavannut ja tuntee, niin ei välttämättä uskoisi sitä. Olen aika määräilevä (rippilapset varmaan muistavat..). Ja osittain auktoriteetteja vastustava. Ja sellainen löysä ja vetelä ihminen yleensä ottaen. En yhtään selkärangallinen tai tarmokas.

Jep. Kavereiden kanssa ollaan kehitelty sellaista lottakoulutusideaa. Tosi moni tyttö/nainen kuitenkin haluaisi jotenkin ottaa osaan maanpuolustukseen, harva tahtoo mennä armeijaan. Olisi ihan hyvä, jos kaikilla naisilla olisi pakollinen vaikka sellainen parin kuukauden koulutus sotatilanteiden varalle. Sairaanhoitoa, lääkintää, ruokintaa, viestintää ja sellaista. Kaikkea sellaista. Vaikka tämä nyt sotii sitä minun "ei ole olemassa naisten töitä"-ideologiaani vastaan, niin olisi edes tämä. Olisi jotain. Vaikka sitten tällaista naisellista sukan kudontaa. Jos tällainen koulutusjuttu olisi pakollinen, niin sitten useampikin voisi haluta suorittaa sen perinteiseen tapaan.
Mutta pitäisiköhän miehillekin sitten antaa mahdollisuus valita?

Onhan niitä joitakin maanpuolustuskursseja, joille voisi mennä. Mutta plääh.





------Vähän poikkeaapi aiheesta-----
Toisen kämppiksen kanssa aina väitellään yhdestä sun toisesta asiasta. Muun muassa mielenkiintoisesta aiheesta "Millaisen toivoisin tulevan kumppanini olevan?". Olemme joskus aika eri linjoilla. (Minä kuitenkin olen todella vanhoillinen eteläpohjalainen, hyvin pessimistinen ja suhteellisen realistinen. Kämppis taas on naisellinen taiteilijaluonne, hyvin vapaamielinen, ja minun mielestäni usein aika naiivi.)

Järkytyin kun kämppis kertoi, että ennemmin hän ottaa sivarin kuin armeijan käyneen. Uskomatonta! Minä taas kerroin, että pitäisi varmaan miettiä todella kauan ennen kuin sivariin sekaantuu. Saattaa riippua tietenkin motiiveista. Ja onhan se tietenkin vähänn typerää vaatia sellaista, kun ei itsekään ole käynyt.
Mutta näin se vaan on. En muuten tunne ketään sivaria, enkä ole kuullut ainoastakaan (lapualaisesta) sivarista. Ei varmaan yllättävää. Kyllä minulla taitaa edelleenkin olla se vanha ajattelutapa, että armeija tekee miehen. Tai ainakin arvostan armeijan käynyttä enemmän kuin sivaria.

Myös pitkätukkaisista miehistä olemme väitelleet kämppiksen kanssa... (Vaikea varmaan arvata mitä mielt

 

Olen minä törmännyt pariin tällaiseen uushippiin naiseen, jotka paheksuvat armeijankäymistä. Harvemmin tällaiset tuttavuudet kestävät pitempään.

Kyllä tuollainen jonkinlainen lottakurssi naisille olisi tietyssä määrin ihan hyvä idea. Käytännön toteuttaminen olisi sitten hankalampaa.

Naiset armeijassa on myös mielenkiintoinen juttu. Tunnen joitakin hyvin mukavia armeijassa olleita naisia, hotka ovat pärjänneet siellä hyvin, mutta sitten on paljon tällaisia tapauksia, jotka tulevat armeijaan aivan väärin odotuksin eivätkä sitten pärjää alkuunkaan.

 

Entinen luokkakaverittareni (lukio) oli samaan aikaan keskitysleirillä kanssani - viihtyi siellä myöskin vuoden. Viihtyi. Toisin kuin minä, joka en viihtynyt lainkaan. Kiroilin alati.
Mutta kaikki muutkin tytöt/naiset jotka siellä olivat samaan aikaan, olivat paljon motivoituneempia kuin me rumilukset. Ja heissä oli paljon suurempi vapaaehtoisuusprosentti kun johtajuutta tai muuta erikoishommaa (pidempi palv.aika siis) kyseltiin. Johtunee motivaatiosta tai näyttämisenhalusta?

Mutta tuohon sivarimies-inttimies-juttuun: tuskin sillä on oikeasti mitään merkitystä. Eikö se pään sisältö ole kuitenkin tärkämpi kuin koulutus? Todennäköisesti sivarin käyneellä on siinä jonkinlainen periaate, kun taas pyssykoulutukseen mennyt ei ole jaksanut ajatellakaan muita vaihtoehtoja. Tai sitten on mennyt sinne periaatteesta hänkin. On niitäkin.
Ymmärrän (suvaitsen) jollain tavalla näitä kaikkia ryhmiä, joskin itse olisin ehkä mieluummin mennyt sivariin, jos olisin tiennyt, millaista soopaa sotilaskoulutus on.
Mutta ei intti tee pojasta miestä. Ellei ampuminen, huutaminen ja muu pöljä kohkaaminen ole miehisyyden merkki. [Minä en muuten tunne itseäni miehekkääksi.]
Kai sitä voi kunnioittaa, että on sietänyt sitä pelleilyä koko määrätyn ajan. Tiukkaa tosin teki. Typerää puuhaa.

[/vihainen tilitys]

 

Jaahas. Toinen loma alkaa olla lopuillaan. Vihdoinkin pääsin bilettään oikeen kunnolla. No joo se lomasta.

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Oli morttileiri katsos. Tiistaiaamuna tuli hälytys kasarmille. K-valtio oli esittänyt Suomelle uhkavaatimuksia jne jne. Hieno tarina oli, joka nauratti paljon. Leiri alkoi mukavasti viitisen astetta pakkasta ja tuuli niin että kylmä tuli välillä. Poteroita kaivettiin enemmän ja vähemmän innolla. Onneksi osui vanha potero minulle ja taistelija parille. Kaverini sai nopeasti tehtyä pystypoteron ja itse työstin pienestä taisteluhaudasta pystypoteron kaltaisen kehitelmän. Yöllä kun oli teltta saatu pystyyn pääsi hetkeksi nukkumaan ja etuvartioon kolmelta. Jee. Aamulla kuudelta oli ihana herätys, vettä satoi. Vettä sitten tuli lähes koko päivän ja litimärkänä harjoiteltiin varomiinoitusta, singon käsittelyä, ammunnan kohdistusta jne, suojahälytystä jne jne. Illalla ja yöllä sitten leikittiin sotaa räkäpäillä ja itseasiassa kivaa oli. Päivän vitutus ja kylmä poistui vaatteiden vaihdon ja illan sotimisen ansiosta.

Päälipuolin on ollut mukavaa, poislukien muutamat vitutukset. Tämän viikon leiri siis oli tiistaista torstaihin. Ensi viikolla lähdemme maanantai-iltana uudestaan metsään ja perjantaina tulemme takaisin. Pääsemme ampumaan kovilla metikössä, pelottavaa toimintaa.

 

Pääsemme ampumaan kovilla metikössä, pelottavaa toimintaa.

Enpä usko, että te nyt varsinaisesti ammuskelette ympäri metikköä kovilla. Liian riskaabelia touhua. Ei sitä muuta kuin tauluja tai janttereita kovilla ammuskella.

Tutultahan tuo touhu kuulostaa. Välillä vituttaa, mutta kun sen ei anna häiritä niin ei ole mitään hätää. Ja kaikki alle viikon leirit ovat ihan kevyitä. Sitten kun on kymmenen päivää metsässä putkeen niin se on vasta kunnon leiri. Siinä alkaa homma rutinoitumaan.



En kyllä enää muista, kuinka nopeasti rk:n sai purettua ja koottua. Ei siihen kauheasti aikaa mene. Kvkk:n käsittelyssä olin muistaakseni aukin nopein. 26 sekuntia palasiksi ja kasaan. Se on yllättävän aikaavievä laite. Mutta hauska. Sen sijaan kessin kanssa harjoittelu oli puuduttavaa touhua.

Mutta telamiinat vasta olivatkin hauskoja. Kun minä olin alokas niin niitä kyllä tuli kanniskeltua. Hauskimmat marssit oli aina kovilla helteillä. Muut jaokset kulkivat maiharit jalassa ja lippis päässä ja ihan pelkkä perustetsarivarustus mukana. Meidän jaos kulki saappaissa ja kypärä päässä. Lisäksi jokaisella kolmesta ryhmästä oli aina peruskamppeiden ohella 1 kvkk, 2 kessiä ja 4 telamiinaa marssivarusteena. Telamiinan sai kivasti kulkemaan kun ripusti sen nahkaremmin avulla roikumaan tetsarin päälle selkään. Niin siis homma toimi hyvin siihen saakka kunnes aliluti karjaisi, että vihollinen avaa tulen oikealta. Siitähän tietysti syöksyttiin maihin heti, ja tietysti telamiina kolahti takaraivoon. Sitten rynnättiin syöksyen vihollisen kimppuun. Ja joka syöksyllä se tellu aina pamahti päähän. Siinä vaiheessa olin hyvin onnellinen siitä pahuksen hiostavasta kypärästä.

 

ISD:n kanssa samaa mieltä. Ei intin käymisellä tai käymättömyydellä ole mitään tekemistä sellaisen mystisen ominaisuuden kuin "miehisyyden" kanssa. Tiedän sekä intin käyneitä, uskomattoman pöljiä keskenkasvuisia idiootteja että noin suunnilleen maailman mukavimpia, reiluimpia ja viksuimpia ihmisiä jotka ovat käyneet sivarin. Ennakkoluulottomuutta! Yleensäkään ihmisille tai ihmissuhteille ei kannata asettaa ennakko-odotuksia. Itse olen huomannut N kertaa, että ne ihmiset joihin olen romanttisessa mielessä tykästynyt ovat olleet täysin erilaisia kuin millaisiin itse olin kuvitellut voivani 'hurahtaa'. Mutta uskokaa minua, vanhaa setää.

Menipä melkoiseksi off-topiciksi.

Omalta tällä hetkellä intissä olevalta kaveriltani en olekaan hetkeen kysellyt kuulumisia. Pitänee tehdä niin.

Jos naisille joskus keksitään kehittää jotain tuollaista lottakoulutusta, tulee myös miesten asepalvelus lyhentää pariin-kolmeen kuukauteen. Mitään sellaista ei perussissille nimittäin siellä kyllä opeteta, mitä ei aivoilla varustettu (?) immeinen voisi puolta lyhyemmässäkin ajassa omaksua. Jäisi se tyhjäkäynti, joka yleensä intissä eniten turhautumista aiheuttaa, vähemmälle. Saattaisipa jollakin jopa motivaatiokin kohentua. Näin siis voitaisiin kouluttaa sissejä. Ne tehtävät, joissa tarvittaisiin enemmän know-howta, voitaisiinkin täyttää palkkasotilailla. Siis osittain palkka-, osittain velvollisuusarmeija. Sellainen sopisi Suomelle. Minä voisin mielelläni mennä esittelemään näkemyksiäni pääesikuntaan. Siellä tarvittaisiin raikkaita näkökulmia!

Ja Lapualla oli eka sivari muistaakseni joskus 70- ja 80-luvun vaihteessa. Äiti on joskus kertonut. Henkilökohtaisesti nostan hattua jokaiselle, joka on siellä uskaltanut sellaisen ratkaisun tehdä. Omaa polkuaan kulkeva mies on oikea mies!

 

Leiri takanapäin ja samoten myös lauantaina alkaneet lomat.

Leiri oli päälipuolin mukava. Kovilla ammuttiin, heiteltiin kranaatteja, ammuttiin tesseillä, tutustuttiin T-55M:ään. Kylmää oli, mutta lopulta mukavaa. Ainoana joukkueena marssittiin ampumaleiriltä takaisin kasarmille. Ensin ampumaradalle n. 3km muutaman asteen pakkasessa ja fiksusti mulla oli pakkashousut lumipuvun alla, kuuma oli. Ampumaradalla suoritettiin uusi ammunta RK4, jossa ammutaan 10 laukausta vuorotellen pystystä ja polvelta. Ampumaradalta pikamarssilla takaisin kasarmille (ilman pakkashousuja ) n. 3-4km. Lopussa luutnantti määräsi että juostaan oikeen kovaa lopussa ja näytetään muille mistä 1. joukkue on tehty. Hyvä fiilis lopussa.

Ens viikolla vala, jolloin musta tulee virallisesti pioneeri. Pari metsäyötä viikon aikana, komppanian päälikön haastattelu tulevaisuudesta ja pirusti sulkeisia valan takia.

Paskinta koko intistä on se mistä armeija elää, ilmoitus. Mikä tarkoittaa että tuota ilmoitusta pitää odottaa. Odottaminen 20 asteen pakkasessa neljä tuntia on ihan mukava kokemus. Muuten kaiken muun jaksaa, mutta odottaminen ottaa välillä pahasti päähän.

Mutta eipä muuta tällä kertaa, ensi kerralla ensi viikonloppuna valan jälkeisiä tunnelmia.

Taakse - poistu!

 

Armeijassa on aina kiire odottamaan. Se ei miksikään muutu, mutta minkäs sille nyt voi. Odotetaan sitten.

Oma valatilaisuus oli aikanaan kauheassa helteessä Upinniemessä. Porukkaa pyörtyili riveistä koko ajan. Nerokasta kun aamiainen syötiin joskus viideltä aamulla ja sitten ei saatukaan enää mitään purtavaa koko päivänä firman puolesta. Kyllä siinä veren sokeripitoisuus laski aika rajusti. Minä kyllä pysyin pystyssä koko tilaisuuden ajan, mutta ohimarssin aikana jaloissa ei ollut mitään tuntoa jäljellä.

Valan jälkeen suurin osa meidän jaosta lähti Kaivopuistoon pussikaljalle. Siellä me perustettiin tukikohta Kaivarin mäen päälle ja rakennettin varamiinoite ja pistettiin vartiomiehet asemiin ja melkein saatiin tappelukin pystyyn venäläisnuorten kanssa. Ja lystiä oli. Kateltiin myös ilotulituksen sm-kisoja ja lähdettiin baanalle. Tämä olikin ainoa kerta kun inttiporukan kesken oli tällaista laajempaa yhteistä vapaa-ajan viettoa.

Meilä oli oikein hauska alokasjaos kyllä. Outoja tyyppejä kaikki. Välillä meidän alikessutkin oli huolissaan meistä, kuten kerran alokasleirillä. Näillä linnakesaarilla aina huolto pelaa hyvin ja metsään tuodaan pakin pesuvesikin. No tämä pakinpesupaikka oli parinsadan metrin päässä ruokapaikasta. Kaverin kanssa lähdettiin pesemään pakkeja ruokailun jälkeen ja meillä oli niin lystiä että päätettiin näyttää vähän mallia muille. Joten ei muuta kuin kamat niskaan ja kaverille toteamus: "Suojaa sinä, minä syöksyn". Sitten etenimme koko matkan tyylikkäästi vuoronperään syöksyillen puun takaa toisen puun taakse. Suurin osa porukasta katseli kyllä vähän kummisaan, mutta muutamat otti malliakin. Aliluti kyllä tykkäsi tästä innokkuudesta.

 

Voisin kertoa häiriintyneen tarinan TuKom-toiminnasta vapaa-ajalla, muttei se ehkä sovellu kuitenkaan näin julkiselle alueelle...
Mutta oli noita hassuja ukkoja, jotka kohkasivat ihan huvikseen jopa silloinkin kun ei ollut pakko.
Voin myöntää, että kerran tai kaksi hörhöily vei mukanaan. Mutta vain kun se oli vapaaehtoista eli hauskaa.
Kerran ainakin lumisodittiin TuKomia käyttäen ja se oli omituista.

 

Jaahas. Vala on ohitse ja pioneeri on arvona. Vielä pari viikkoo P-kautta ja sitten tod.näk. AUKkiin. Sain P1 -kokeesta 7/9 pistettä ja P2b -kokeesta 3/5, jos en väärin muista. Komppanian päällikkö sanoi että huippupisteethän nuo on.

Nyt maanantaihin asti lomaa. Aion syödä, nukkua ja olla netissä koko loman. Ottaa rauhallisesti. Seuraavalla lomalla voi sitten taas lähteä viihteelle.


EDIT:

Loma ohi ja kasarmilla ollaan. Tänään kerrattiin asioita huomiseen sotilaan perustutkintoa varten. Mutta juhlistavana tekijänä tässä päivässä oli päivällinen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin pyttipannu toi ilon monen pioneerin kasvoille. Harvinaista herkkua oli jopa ryhmänjohtajalle, joka oli vain pari kertaa koko inttiaikansa aikana syönyt kyseistä ruokalajia. Vielä reilun viikon verran olen pioneeri ja sitten tuleekin (hyvin suurella todennäköisyydellä) siirto AUKkiin, ja nimitys (vai ylennys ?) aliupseerioppilaaksi. Viikonloppuna on kuitenkin sopivasti TVO:ta. Voi voi.

 

Yhden maanpuolustuskurssin läpikäyneenä ja usean muun reservin vapaaehtoiseen maanpuolutukseen liittyvän kurssin käyneenä voin vain suositella niitä, niin naisille että miehille. Tietysti niissä on ollut jakauma jotain 80% miehiä luokkaa. Aina on kuitenkin joku nainenkin uskaltautunut mukaan.
Kursseilla on aivan ohjaajista riippuen ollut sisältö sellaista ettei se välttämättä vaadi jo asepalveluksen suorittamista. Ikärajoja niissä taisi kuitenkin olla. No en ole ihan varma... Kurssimaksut ovat olleet kohtuu edullisa kun ottaa huomioon kuinka paljon materiaalia niistä on saanut mukaansa. Niin, niistä se on peräisin tuo minun merimiinakokoelma, kaminakasa mökillä, talon eteen parkkeerattu Hawk-harjoituskone, kaikki kypärät ja pistimet eteisessä, kumisaappaat kaapissa, jne.
Kursseilla on tutustuttu eri aselajeihin ja varuskuntiin, ammuttu, harjoiteltu metsässä, harjoiteltu hätäensiapua, toimintaa poikkeavissa tilanteissa ja kriisiajan vinkkejäkin on tullut ihan kiitettävästi. Haluattaessa voi suorittaa väestönsuojelun kursseja kuten Pelastusliiton hyväksymän talon Suojelujohtajan peruskurssin. Meno on ollut hyvin rentoa ja mitään inttimäisiä käskytys-piirteitä ei ole ollut kursseilla. Mitä nyt ehkä ollaan sotilaskodissa tungettu munkkikahvia kitaan jonkin everstin kanssa samaan tahtiin.


Nyt perjantaina tuli taas katsottua Pelastakaa Sotamies Hytöstä. Itse henkilökohtaisesti en pidä mr Hytösestä. En isästä tai pojasta. Silti tuo telkkarisarja on hyvin onnistunutta, suoraa taltiontia tilanteista sellaisenaan kuin ne itsekin muistelen olleen.


Eilen kotikaupungissani 99 vuoden iässä kuolleen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin kuolema oli surullinen asia. Näin hänet viimeksi noin kaksi-kolme vuotta sitten. Kerran olen ollut tilaisuudessa missä hän piti puhetta kesäkuumuudessa ilman tukea tai varjon tuomaa viileyttä, kun samalla kuulijoista paljon nuorempaakin väkeä pyörtyili helteen vuoksi. Todellinen taistelija, jolle ei helpolla löydy seuraajaa.

 

Se alkaa olemaan AUK1 -kurssi kohta ohitse ja jatkokurssit edessä. Tänä aamuna pataljoonan komentajan haastattelussa kävin, RUK -halukkaita haastateltiin. Ens viikolla saadaan tietää ketkä lähtee erikois-au:ksi, ketkä Haminaan RUK:iin ja ketkä jää Keuruulle raivaaja-au:ksi.

Kurssi on ollut mukava. Viime viikolla oli viikon mittainen sotaharjoitus, maanantaista lauantaihin. Lähes joka päivänä räjäyteltiin ja RAIPU (raivauspuku) alkoi käydä hermoille kun sitä en saanut ikinä kunnolla säädettyä.

Edessä on enää muutama viikko AUK1:stä loppumarssin tyngän (8 -10 km muistaakseni), puolikurssijuhlan ja muutaman harjoituksen merkeissä. Toivottavasti pääsisin RUK:kiin, majuri sanoi että mahdollisuudet on hyvät. Kaksi putoaa kisasta meidän linjalta. Toivottavasti se en ole minä.

Jos RUK:iin en pääse, haen EOD-alikersantiksi niin pääsee laajentamaan raivaajan toimialaa.

 

EOD? Mitähän tuo lienee? En osaa duuniani? No ei, hauskaa että olet viihtynyt (ilmeisesti). Toivotan onnea tiputusarpajaisiin, mikäli se mitään hyödyttää.

 

Itseasiassa EOD tarkoittaa Ei Oo Duunia. Mutta jos virallisia ollaan nin se tarkoittaa Explosive Ordnance Disposal, eli erikoisraivaajaa.


EDIT:
Perjantaina julistettiin valinnat. Pääsin RUKkiin. Torstai-iltana on sitten lähtö kohti Haminaa ja edessä on kova koulutus.